Tänäänon tavoitteena saada tekstiä syntymään 8-9liuskaa. On vaan aika vetämätön olotili. Päässä kaikki tuntuu niin selkeältä, mutta tietokoneen ääressä alkaakin rimakauhu. Sormet pyörivät näppäimien päällä, mutta mitään ei tapahdu. Kun saa lauseen kirjoitettua, se tuntuu tökerölle. Aivot eivät ymmärrä ideää, ettei tekstin tarvitse olla täydellistä. On kyse ns. raakaversiosta. Natalie Goldbergin kirjat saavat minuun aina uskoa, mutta nyt ei ole aikaa niitä lukea. Apinat riivaa tällä hetkellä totaallisesti ympärilläni. Naureskelevat ja ilkkuvat,etten saisi aikaiseksi mitään. Natalien ohje treenikirjoittamisesta on hyvä tapa aloittaa kirjoittamisurakan. Kun antaa itselleen luvan kirjoittaa täyttä sontaa tai kirjoittaa mitä tahansa muuta, on helpompi siirtyä kirjoitettavaan tekstiin huomaamattaan. Alkuhan meitä monia yleensäkin vaivaa. Kun vauhtii pääsee, ongelmat ovat siirtyneet taka-alalle. Treenikirjoittamisella ei nyt aivan tätä tarkoiteta, mutta olen huomannut, että se toimii tässäkin suhteessa, kun ei kunnolla pääse alkuun. n.10minuuttia kirjoittaa puuta heinää, niin on vauhdissa. Nyt hommiin.